Sadetta paossa

Vesi hakkaa aggressiivisesti kattoon. Katselen lasin läpi ulos, pihalla rapakot kasvavat ja räystäät tulvivat. Taivas on harmaan musta, napsautan valot päälle. Maanantai, olen kaivannut teitä. Jälleen viikko alussa, viikko täynnä uusia mahdollisuuksia laihtua, lukea ja unelmoida.

Vaikka viikonloppu päättyi hieman huonoihin tunnelmiin -kaverini laukku katosi -oli se silti kokonaisuudessaan mukava ja muistamisen arvoinen. Pääsin jälleen uimaan, ja nyt näin kokovartalouimapukujakin. Uimahallin anonyymi tunnelma ja ymmärtäväinen ystävä olivat terapiaa ylikuumentuneille aivosoluilleni. Nyt jaksaa taas hetken. Kiitos ja anteeksi, jos korvia särkee.

Uimassa käynti on hyvää liikuntaa, ja siksi sen jälkeen voi syödä kilokaupalla karkkia. M&Ms, vihaan rakkauttani teihin. Jälleen juoruja ja sympatiaa, naisen elämää parhaimmillaan. Sitten oli ihon koristelun aika. Tatuoija sattuikin olemaan baarista tuttu australialainen ja juttua riitti myös muun henkilökunnan kanssa. Eräs naisista oli matkustanut Suomessakin. Hän kertoi matkan olleen hieman hiljainen, mutta maisemat junanikkunasta Rovaniemelle päin olivat olleet kauniit.

Sitten Covent Gardenm joka on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani Lontoossa. Se huokuu vanhanajan tunnelmaa ja kaduilla vaeltaa valtavasti ihmisiä. Covent Garden oli tunnettu kauppapaikka jo siihen aikaan, kun roomalaiset näitä seutuja asuttivat ja pitäjä oli tunnettu nimellä Londinium. 1600-luvulla tämä toripaikka oli tämän maan ensimmäinen, jossa myytiin hedelmiä ja vihanneksia. Muun muassa eksoottista ja uutta hedelmää, ananasta sai ostettua täältä –toki vain rikkailla oli siihen varaa. Tämän päivän varakkaat voivat kuluttaa lanttejaan koruihin, maailman ääristä tuotuihin kahviin tai teehen tai vaikkapa Muumimukeihin. Covent Garden on läpi historiansa ollut kaikennäköisen boheemin kansan suosiossa, ja yhä tänä päivänä ovat torille vievät kadut täynnään ihmisiä seuraamassa taikureita, katusoittajia, eläviä patsaita ja tanssiesityksiä.

Metroasema on niin pieni että täytyy jonottaa; alas kun ei pääse kuin hissillä. Viisaammat jäävät pois Holbornissa tai Leicester Squarella ja kävelevät muutaman korttelin. Covent Gardenista saa kaikkea. Torimyyjiä on satoja, pikkuputiikkeja ja suurten ketjujen liikkeitä vieri vieressä, museoita ja kahviloita, mahdottomasti ravintoloita ja kaikkea siltä väliltä. Täällä olisi ihanaa sisustustavaraa. Sisareni, tänne me tulemme sitten yhdessä! Kyllä minullakin on jossain vaiheessa taas oma koti jota sisustaa. Onni on, etten ostanut Elinalle ja Arille sitä hipelöimääni tuliaista, sillä se todennäköisesti olisi nyt siellä kadonneessa laukussa ihanimman uuden hameeni mukana.

Päivälliseksi St. Patrick’s Dayn kunniaksi irlantilaista lihapataa ja soodaleipää, siideriä ja naurua espanjalais-suomalaisessa seurassa. Lisää siideriä ja Lontoon katuja, lisää suomalaisia, liian nuoria paikallisia poikia ja paljon puhetta. Lopulta rättiväsyneenä ja kylmissäni nousen bussiin. Pohdin, kuinka astuin siihen täpötäyteen bussiin katsellen ihmisten kuoria surkeana ja poistuin hymy huulillani muutaman kuoren avauduttua. Ehkä kosketin heidän sielujaan, ehkä ainakin sen pienen hetken verran. Traveller’s friendship, niin kuin sanotaan. Minä unohdan heidät, he minut, mutta ilman tätä hetkeä olisi kokonaisuuteen jäänyt aukko joka täyttyy vain, kun uskaltaa antaa itsestään jotain vastaanottaakseen sitä muilta.

M.