Norollaan

Reeta was here. Lopultakin! Kauan siitä puhuttiin ja mainostettiin, nyt hetki on ohi. Olipas hauskaa, Reetakin pääsi tälle saarelle ja kuningattaren (tai Cameronin) vallan alle. Onni ei kuitenkaan suosinut matkaajaa.

Sain sakkolapun. Annoin sedälle 20 rahaa, kun tietämättäni matkustin junassa ilman lippua. Maksoin, mutten mielelläni ja kysyinkin vielä raha kädessäni, että annanko nyt tämän vain teille. Sitten vain kotiinpäin Reeta kainalossa ja pubin kautta nukkumaan. Kotimatkalla lähikaupassa nuori mies kassalla kysyy, mitä kieltä puhumme. Vastaamme ja tämä poika puhuu suomea! Hän on aluperin Sri Lankasta ja asunut missäs muualla, kuin Rovaniemellä 7 vuotta lapsena. Kyllähän nauratti, maailma on niin naurettavan pieni. Kävelen sen saman kaupan ohi lähes joka päivä ja tietämättäni olisin voinut asioida myös suomeksi.

Perjantaina Reeta kolusi Lontoosta mitä kerkesi, iltapäivällä suuntamme olikin jo aivan toinen. Kohti pohjoista jälleen, nyt vain lentäen. Matka oli hiivatin pitkä, enää en lennä. Mutta Edinburgh oli ihana kuten aina ja teki vaikutuksen. Kävimme kummituskävelyllä Edinburghin alla sijaitsevissa luolamaisissa holveissa, se oli jännittävää.

Pari blogia sitten taisin manata, että täytynee kokeilla johtuuko se junasta se ainainen kotimatkapahoinvointi, mutta ei. Noro -virushan se teki lentämisestäkin hyvin, hyvin ikävää. Alkoholilla ei siis ollut osuutta asiaan. Onneksi perjantai ja lauantai olivat kuitenkin mahtavaa aikaa keskustella kaikesta, molemmilla kielillä.

Reetan kanssa tuli vaihdettua ne kuulumiset, joita ei Skypen langoilla voi jakaa. Joku saattaa sittenkin kuunnella. Ja onneksi kohta olen siellä, voimme jatkaa.
Tapasimme erikoisia tyyppejä, ei sitä kaikkea voi huomata puolen tunnin ratikkamatkan aikana, kun eivät liimaa lappuja otsaansa. Aah, sanon silti, raikasta tavata uusia ihmisiä. Vielä aivoni eivät ole täyttyneet tästä kaikesta, olen kunnossa. Reetakin rakastui Skotlantiin!

Tänään oli mukavan keävväinen keli. 14 astetta lämmintä ja aurinko paistoi kauniisti. Teimme taikataikinaa ja jutellessani naapurin rouvalle, ymmärsin, että se ei oikein käänny englanniksi: magic dough herättää epäilyksiä.

Pääsykokeisiin luku jatkuu, sillä alan vähitellen ymmärtää, että pelkkä äänekäs päänsisäinen anelu kohtalolta ei välttämättä takaa paikkaa yliopistossa. Mutta en aio luovuttaa sitäkään keinoa, pitäkää tekin niitä varpaitakin ristissä vielä jonkin aikaa ja voodoo nukeilla tohtorinlakit päässä.

I love Slash.

M.