Hogmanay

Jälleen juna vei minut pohjoiseen. Edinburghin linna oli niin kaunis jouluvalaistuksessa ja pimeässä talviyössä, että hymyilin leveästi valvontakameroille. Kova, mutta kuitenkin lempeä tuuli puhalsi Skotlannin yössä. Minulla ei ollut mitään vastaan odotella ulkona, maisema oli ainakin kauneimmasta päästä. Bussilla Musselburoughiin ja juoruja pitkälle yöhön.

Lauantai oli mitä jännittävin. National Museum of Scotland oli pieni, mutta kattava katsaus maailman, Britannian ja Skotlannin historiaan, enemmänkin aikaa olisi voinut käyttää kiertelyyn vastikään uusitussa rakennuksessa, mutta meillä oli kiire rugbypeliin. Edinburgh vs Glasgow, Glasgow'n viedessä peliä alusta loppuun. Ilmapiiri oli mahtava! Urheilutapahtuman tuntua. Etukäteen jännitti, että mahdunko sisäänpääsyporteista sisään, ne olivat puolimetriä leveät ja siitä oli pakko ahtautua. Parempi olla lippu valmiina kädessä, sitä ei saisi taskusta millään kaivettua. Oli myös hauskaa, että minulla oli henkilökohtainen selostaja vierellä koko ajan. Edinburghissa rugby on kuin jääkiekko meillä, vain hyvin paljon sivistyneempää. Näin minulle kerrottiin: Rugby on herrasmiesten laji. Miehet pelaavat hyvässä hengessä ja kannustetaankin hyvässä hengessä. Hyvää maalia kannattaa juhlia, oli se sitten oman tai vastustajajoukkueen. Vain kerran kuulimme katsomosta V –alkuisen sanan englanniksi ja silloin muu katsomo kohahti. Palloa ei saa heittää eteenpäin, vaan se on aina heitettävä oman joukkueen pelaajalle taaksepäin. Pelin ideaan kuuluu rajulta näyttävät, mutta todellisuudessa ei niin vakavat taklaukset, jossa kaikki mahdolliset pelaajat kasaantuvat ihmiskeoksi pallon päälle. Miehet myös nostavat toisiaan usean metrin korkeuteen nappaamaan palloa. Ja tässä vaiheessa voitte kuvitella kuinka isoon ääneen nauroin, muutaman siiderin muovipullosta juotuani. Kun pelaajat valmistautuvat nostoon, he ottavat hyvää asentoa nostettavan pelaajan takaa ja nostavat tämän pelihousuja samalla. Oli mahtavaa päästä seuraamaan tätä hienoa lajia, voisin jopa kuvitella seuraavani sitä. Michael menetti uhkapelissä puntansa ja jatkoimme perinteisesti rugby-klubille lasilliselle.

Sunnuntaina ajoimme kauemmas pohjoiseen. Sateet olivat nostaneet joet tulvimaan parkkipaikoille ja teille. Rankkasateet ovat aiheuttaneet paljon tuhoa niin täälläkin, katselin autonikkunasta vedestä lainehtivia peltoja ja hevosia ja lampaita seisomassa mutalammikoissa. Surkea näky. Tämä on talvi täällä, lunta näkyi vain vuorten huipulla ja ne näkyivät jos pilvipeittoon tuli reikä.

Hogmanay, Edinbirghin uuden vuoden juhlinta alkoi 30.12. soihtukulkueella läpi kaupungin. Olimme mukana seuraamassa kymmenien tuhansien muiden mukana, kun kulkue nousi ylös mäelle säkkipillien soidessa, ja sytyttivät soihduillaan palamaan kokon. Oli kylmä, mutta tunnelma lämmin.

Seuraava ilta ei ollutkaan ihan niin rauhallinen. Rakastan myös Skypeä. Lähdimme pubiin, jossa kävimme monta keskustelua oikeanlaisesta englannista Glasgow’n yliopiston opiskelijoiden kanssa. Kävin Hogmanay Street Partyssa ja puhuin ruotsia miehelle, joka ei lopulta meinannut ymmärtää millään kielellä sanaa ei. Matka jatkui, laukku hukkui ja minä aloitin nenän valkaisun joka jatkuu yhä. Mutta vuosi vaihtui riippumatta mitä minä tein silloin.

Epäilen, että liiallinen junassa matkustaminen on ollut syynä pahaan olooni kotiin päin tultaessa, muuta syytä en keksi. Joten seuraavan kerran lennän ilmojen halki yhdessä Reetan kanssa. Katsomme heikottaako kolmen viikon päästä!

M.