Houkutus

Tämä maailma, jota myös pieneksi tituleerataan, on täynnä houkutuksia. Ne pärjäävät, jotka pystyvät niitä vastustamaan. Onni on kasvaa maalla, jossa voi mennä metsään. Metsässä ei ole houkutuksia näkyvillä. Siellä, ja vain siellä voi todella olla näkemättä ainuttakaan tuotemerkkiä, neonvaloa kiljuen alea tai kylttiä mainostaen uutta.

Mielestäni mieltä täytyy jokseenkin jopa suojella houkutuksilta. Varsinkin nuorta mieltä, mutta kuinka voit tehdä sen, jos itsekin otat vasta arkoja askelia kohti kieltäytymistä ja itsehillintäsi roiskeet ovat vielä seinällä. Ei  ole mahdollista sulkea silmiä, korvia ja nenää Karvisilta Mäkkärin ikkunassa, Fireman Samilta lehdessä ja Angry Birdsiltä joka paikassa. Omaan silmääsi sattuu jokainen alkoholimainos ja suklaa näin kurituksen kuukautena. Jo pelkkä himo aiheuttaa huonon omantunnon ja kateeksi käy lapsen viatonta mieltä. Houkutukset ja niiden vastustaminen hallitsee ajattelua ja on pyrittävä tietoisesti ohjaamaan ajatukset kauemmas. Se ei ole helppoa täällä kulutuksen kehdossa. Kaipaan metsää, jossa villeimmät ajatukset kuihtuvat pian ilman ruokintaa.

Millä ihminen sitten tulee toimeen? Kuinka vähällä -tai paljolla? Raharikkaat haalivat tavaraa kun vanha kyllästyttää. Kuitenkin jokainen tietää, että turha ostaminen on syntiä, ei sovi suomalaiseen periluterilaiseen ajatusmalliin sitten niin millään. Joten täytyy keksiä syitä miksi ostaa. Yksinkertaiseen kymykseen miksi, on helppo vastaus: tarve. Tarvitsen uudet housut, koska edelliset eivät ole enää hyvät. Tarvitsen uuden television, koska uusi malli on parempi. Tarvitsen mitä vain, se oikeuttaa ostamaan.

Ja romunkeräys ei lopu jos rahantulo ei lopu. Mutta sehän on kapitalistisessa maailmassa tärkeää: pääomaa kansalle kuluttaa sitä tuotteisiin, joihin on laitettu paljon pääomaa tuottaa. Rahankierron on kasvettava ja ekologisuus tulee aina jälkijunassa. Onhan ensin synnyttävä ongelma, jota voidaan ratkaista. Ylimääräinen romu menee kuitenkin kaatopaikalle jossain vaiheessa.

Täällä pidän hienona eleenä paikallisia roskalaatikoita teiden varsilla. Sen sijaan, että niistä olisi tehty jollakin tavalla nättejä ja maisemaan sopiva, ne ovat rumia vihreitä laatikoita, joissa on kaksi aukkoa: toinen kierrätykseen menevälle jätteelle, kuvassa puhtaat muovipullot rivissä, ja toinen kaatopaikkajätteelle ja kuvassa realistinen kuva kaatopaikan puskutraktorista jätteen keskellä. Etova kuva, mutta niinhän täytyy ollakin. Mietin vain, kuinka moni roskaaja huomaa tämän piilopropagandan.

Voinko syyttää kasvatusta itsehillintäni puutteesta? En, on siis vain tunnustettava oma heikkous ja tehtävä asialle jotain. Tällä hetkellä hillinnässä on kuningas alkoholi, ruoka, herkut, tv, rahan kulutus ja tuhat muuta pientä asiaa. Huomaan ajattelevani jatkuvasti, että tätäkään en saisi tehdä. Mitä sitten saan? Kiroilla. Keskenäni siis. Laiha lohtu. Maailmantuska ei hellitä, vaan kasvaa. Kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä tieto lisää tuskaa.

On siis todettava, että on suorastaan siunaus olla ilman suuria summia rahaa. Itsehillintäni olisi pelkkä vitsi enkä olisi puheväleissä omatuntoni kanssa. Dokumenttiohjaaja Petri Luukkainen teki jotain konkreettista pelastaakseen sisäisen itsensä, ja eli vuoden ilman tavaraa. Helsingin Sanomien haastattelussa hän kertoo kokeilun palauttaneen sukkien kadonneen kunnian. Elokuva Tavarataivas tulee ensi-iltaan helmikuun 1. päivä.

M.