Time after time

Kotimaan näkeminen lähestyy kovaa vauhtia. Enää muutama täyteen ahdettu viikonloppu ja olen matkalla sinne. Havahdun usein miettimään, kuinka asiat mahtavat sujua siellä. Elämä menee eteenpäin, tilanteet muuttuvat ja jään väistämättä pimentoon joistakin asioista. Olen jo tottunut siihen tässä tulemisten ja menemisten jatkumossa, se ei tunnu enää niin pahalta kuin ennen. Ja kiitos SOME:n, olen jokseenkin hyvin perillä asioista. Poikaystäviä, uusia työpaikkoja, uusia taitoja, tapoja ja ehkä toivottavasti toteutuvia unelmia. Aika vierii, tikittää kuin aikapommi, lähemmäs ja lähemmäs jälleennäkemistä, jolloin käymme kaikki asiat läpi uudelleen nokikkain. Ihan kaikkia asioita ei voi kuitenkaan Facebookissa käydä läpi, ja lähes aloitin jo listan aiheista ja ihmisistä kenen kanssa niistä oli puhetta jutella. En tehnyt sitä, sillä luotan yhteisen sävelemme virittymiseen. Mutta kuinka monesti sitä huomaa olevansa tilanteessa, jossa kaipaa ja ikävöi niin kovin ja tekstiä vain tulisi mutta kun näppäimistö ei ole se oikea kanava sen purkamiseen?

Enkä ole edes vielä päässyt siihen tilanteeseen, jossa olisin ollut keskenäni niin kauan, että olisin saanut jollain tavalla pohdittua kunnolla. Oikein kaiveltua haudattuja mietteitä, niitä muistin lokeroita, joissa lukee päällä keltaisella teipillä: avaa vasta kun on aikaa. Ne ovat niitä ajatuksia ja sattumia elämässä, joista tietää, että ne on vain mietittävä läpi. Oikein käänneltävä kunnolla ja katseltava joka suunnalta voidakseen jakaa ne seuraaviin muistin lokeroihin. Ne ovat niitä muistoja, joista päästävä nopeasti eteenpäin, seuraavaan vaiheeseen ja palattava järjestämään kunhan tietää voivansa suorittaa inventaarion kerralla kunnolla loppuun.

Vertaisin näitä laatikoita joka kodissa sijaitseviin romulaatikoihin. Pulkkisessa asuessani vannoin, etten koskaan keräisi niitä laatikoita omaan tulevaan kotiini. Niitä, missä on roskat ja tärkeät tavarat sekaisin, sakuraa pohjalla ja kirjepaperia päällä, käytetyt ja käyttämättömät paristot sekaisin ja viime vuonna saadut joulukortit ja lähettämättä jääneet syntymäpäiväkortit. Silloin en vielä tiennyt, että nämä laatikot ovat tärkeitä etappeja elämässä, niitä täytyy olla nähdäkseen ajan kuluvan kaikesta huolimatta. Voi huomata, että viime joulua varten talteenpantu keksipaketin punainen nauha voi olla käyttökelpoinen myös tänä (tai ensi) jouluna ja että vaikka savetit ovat käteviä matkalla, ne kannattaisi pitää laukussa mukana, ei laatikossa.

Muisti on kuitenkin siitä armollinen, että nämä ajatusten romulaatikot eivät koskaan täyty niin, etteikö niitä saisi helposti kiinni. Vanhemmat muistot tipahtelevat unohduksiin eivätkä näy sieltä ellei etsi, useimmat eivät edes silloin. Tavallisessa romulaatikossa ne kauimmin tallessa olleet tavarat pursuavat laatikon toisesta päästä eikä alalaatikkoa meinaa silloin saada kiinni.

Olen siis Marttojen kanssa samalla linjalla, kaappeja ja laatikoita ei tarvitse siivota jouluksi jos ei aio viettää pyhiään niissä. Samaa neuvoa voinee soveltaa ajatuksiin. Ehkä pölläytän enimmät pölyt joistain muistoista joulun aikaan, mutta ehkä en. I am going to be making new ones.

M.