Soratiellä

Paljon nähnyt kassini pullolleen tavaroita viikonlopun minilomaa varten. Kirja, Oystercard, puhelin, laturi, lompakko ja vesipullo, kyllä näillä pärjää. Viimeinen vilkaisu Kalevan valmistuneiden listalle varmistaakseni että olen lukenut oikein ja olen valmis lähtemään. Jännittää. Vatsanpohjassa tuntuu olevan perhosia. Tätä tunnetta varten olen täällä. Tämä pelon ja jännityksen sekainen tunne, ajatukset risteilevät päässä suuntaan ja toiseen, hymyilyttää. Virne naamalla mietin, kuinka elän juuri näitä hetkiä varten. Juuri ennen kuin jotain jännittävää tulee tapahtumaan oikein tuntee elävänsä ja samalla ymmärtää oman kuolevaisuutensa. Pienistä hetkistä muodostuu kokonaisuus, jossa on mutkia ja mäkiä, kivikkoa ja soratietä, ja jota kutsumme matkaksi nimeltä elämä. Toiveet täyttävät ja viitoittavat tämän tien.

Ja matkalla todella olin. Jotenkin tunsin jo lähtiessä, että palaisin kotiin viisaampana kuin lähtiessä. Mutta koin myös ensimmäisen kerran tylsyyttä! Sain kirjan (Harry Potter and The Chamber of Secrets) luettua loppuun, telkkarista loppui ohjelmat, nukutti eivätkä seuralaiseni olleet vieläkään saapuneet. Ensimmäiset tylsyyden viisitoista minuuttia kolmeen kuukauteen. Kyllä oli vaikeaa!
Auttaisinko itselleni mukillisen kuohuvaa?

Lopulta olin täpötäydessä pubissa lasi kädessä ja maailmanparannus hyvässä vauhdissa. Mennyt, nykyisyys ja ennen kaikkea tuleva, kaikki avoinna ja pöydällä. Ihmiskohtaloita, kohtaamisia ja kadottamisia, kaikki samassa. Toista skottia en niin hyvin tuntenut vielä siinä vaiheessa, mutta ilo oli tutustua. Ystäväni vain hihkaisi jossain vaiheessa hänelle että: See? She’s not shy! Totta, totta. Isäni tytär.

M.