Marraskuu

Heräsin aamuun pohtien mitä tänään tekisin. Kävisinkö katsomassa Big Beniä Westminster Abbeylla, en ole nähnyt sitä vielä niin läheltä, että tuntisin sen arvokkuuden ohimoilla. Onneksi en mennyt tänään, en ole saanut vielä käsiteltyä kunnolla tämän viikon tapahtumia päässäni. Tai miten sen nyt ottaa, pohdin vain, kuinka hienoa oli kokea Leijonakuningas-musikaali.

On vaikea kuvailla kuinka koskettavaa se oli. Leijonakuningas on kuitenkin yksi parhaista elokuvista ja tehnyt suuren vaikutuksen. Siinä on myös se kohtaus, joka tulee ensimmäisenä mieleen kun miettii surullisia kohtauksia. Kohtaus, jossa Mufasa kuolee, jännittikin etukäteen eniten, sillä nyt sitä ei voisi kelata pois niinkuin olin aikaisemmin tehny VHS-kasettia katsellessa. Teatterissa oli hyvin erilaista kuin mihin olen tähän mennessä tottunut. Saimme liput ja kipusimme paikoillemme parin tuhannen muun ihmisen kanssa. Näytös oli loppuunmyyty. Itketti jo heti ensi aplodeista, niitäkin muuten jaettiin aina kun oli aihetta, mikä oli usein. Väliajalla haimme viiniä katsomoon. Olisin voinut hieman neuvoa baarinpitäjiä tehokkaampaan toimintaan, mutta ehkä toisella kertaa. Uskomatonta musiikkia, laulua ja tajuttoman hyvännäköisiä miehiä jumalaisissa vartaloissaan. Onneksi oli ne kiikarit. Esitys loppui, olimme haltioissamme. Sitten vain viereiseen pubiin, jossa oli Halloween-bileet jo kovasti menossa. Sovimme mukaan oikein hyvin kauheina itsenämme. Sielläkin soi niin hyvät biisit, että ei voinut olla tanssimatta. Baarimikko karsasti proseccotilaustani, mutta what can you do? Mies olikin irlantilainen, hassu aksentti. Sitten tanssimme!

Matkalaisten viimeisenä iltana he olivat myöhässä tapaamisestamme. Mutta onneksi niin minäkin. Mutta vähemmän, joten en säästänyt jogurttipäällysteisiä ja kanelilla maustettuja omenanpalasia heille. Istuin ja kävelin, törmäsin johonkin standiin kaikuvassa asemahallissa ja päästiin kirosanan ääneen suomeksi. Menin hetkeksi ulos koska hävetti vähän se mekastus. Poika tuli käsi täynnä kolikkoja tiedustelemaan, josko jos hän antaisi ne rahat minulle, minä kävisin ostamassa niillä hänelle alkoholia. Noh oho, sanoin ja kieltäydyin. Neuvoin myös koskaan olematta sekaantumasta siihen hommaan, tulee paha olo eikä useinkaan mitään hyvää siitäkään hommasta. Päätin, että en kerro että joskus se on hauskaa, herkkä tilanne, tiedättehän. Olisin kuitenkin voinut kertoa monia muita tarinoita säikyttämään poikaa, mutta hän ei halunnut kuunnella. Johan oli kummaa. Ja kummaa oli myös, että hän ei edes sanonut minkälaista alkoholia, halusi vain alkoholia. Pyörin vielä ympyrää, sisällä tuli kuuma ja ulkona kylmä. Lopulta matkalaiset tulivat, ja lähdimme syömään parasta meksikolaista ruokaa sitten Meksikon. Ja poika jäi ahdistelemaan muita odottajia aukiolle. Nähdään kuukauden päästä, rakkaat.

Laters, M.