sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Murder in the library


British Library ei tee vaikutusta heti. Syön eväitä pihamaalla, koululaisten tapaamispaikalla. Vettä tihuuttaa ja valtava punatiilinen rakennus vain on, se ei kutsu minua, enkä edes kuule kirjoja. Mutta sisälle vain, läpi turvatarkastuksen ja johan tunnen sähkön. Rakennus on suurimpia Britanniassa 1900-luvulla rakennettuja, sen valtavat seinät kohoavat korkeuksiin ja maan alla riittää sokkeloa. Keskellä portaita, ihmisiä ja ikkunoita seisoo suuri lasitorni, joka vartioi King’s Collectionia. Lasien takana istuu sievissä riveissä tuhansittain mitä kauniimpia kirjoja, tarkemmin sanoen 65 000 kappaletta, British Libraryn nettisivujen mukaan. Tämän kuningas Yrjö III:n kokoelman sanotaan olevan maailman merkittävimpiä painetun sanan kokoelmia. Ja kauniskin se on, kovin kaunis. Nettisivuilla kerrotaan myös, että kirjaston kokoelmiin saapuu kappale jokaista Isossa-Britanniassa painettua julkaisua ja se käsittää 150 miljoonaa eri nidettä. Kokoelmiin kuuluu muun muassa Magna Carta, Diamond Sutra, 60 miljoonaa patenttia ja 4 miljoonaa karttaa.

Kaikkialle kirjastoon ei pääse, lukusaleihin ei uskalla edes yrittää. Joka paikassa istuu ihmisiä lattioilla ja portailla ja kaikkialla missä voivat - varsinaiset pöydät ja tuolit taitavat olla niin suosittuja, että niiden ääreen päästäkseen täytyy olla nopea. Suurin osa ihmisistä näpyttelee tietokonetta toisella kädellä ja toisella puhelinta. Kirjastossa on menossa näyttely Murder in the library, joka esittelee brittikirjallisuuden parhaimpia murhia, ovelimpia salajuonia ja nokkelimpia päättelyitä. Myös pohjoismainen kirjallisuus noteerataan: näyttelyssä ovat mukana muun muassa Henning Mankell ja Stieg Larsson. Agatha Christie ja Arthur Conan Doyle ovat tietysti suuressa osassa, Midsomerin murhia ja komisario Lewisia unohtamatta. Kahvilan pöytien ympärillä istuu väkeä papereihin haudattuna ja kahvi jäähtyneenä. Näyttää tehokkaalta, ja tunnen pienen syyllisyyden piston siitä, etten itse ole lukemassa. Harmittaa, että suuri Propaganda-näyttely avataan vasta toukokuun lopussa, silloin, kun minä olen matkalla Suomeen. Kirjaston myymälä on kuin näyttely itsessään, täällä olisi kaikkea kotiin - kirja-aiheisena tietenkin!

Jätän upeimman näkemäni kirjaston taakseni haikein mielin. Unelmien listaan yksi lisä, tänne kun pääsisi töihin. Seuraavaksi vintage-kaupoille Spitalfieldsiin. Niitä on kyllä upeaa kierrellä. Voi kun olisi mahdollista tuoda pullavateja ja teekannuja mukanani täältä, samoin peilejä ja lamppuja. On kuitenkin tyydyttävä ihailemaan ja toivomaan, että jospa sellaisia joskus vielä sattuisi vastaan lähempänä kotia. En kuitenkaan voi ohittaa pahankurisen näköistä, alastonta ja vähän rumaakin miespuolista keijukorua. Toivon sen ottavan minut rikoskumppanikseen eikä vihollisekseen ja johdattavan minua, kun on tihutöitä tiedossa. Pixie charm, sitä juuri tarvitsen.

Viimeiseksi käymme hipsteribaarissa, joka on hämmentävä sekoitus pubia, varastoa, lentokenttää ja homobaaria. Sisustus on kaiketi harkittu, mutta kuitenkin karkea. Varasto tulee mieleen metallista ja paljaasta yleisilmeestä, mutta seinillä on kuitenkin maalauksia kaupungin puistoista ja rakennuksista. Musiikki soi hurjan isolla ja on laadultaan sellaista, että yksikään biisi ei vahingossakaan jää mieleen, vaikka hämmästelenkin yhden kappaleen menevää biittiä - tanssinkin. Lentokenttä tuli mieleen turvajärjestelyistä. Ovella seisoo kolme turvamiestä, laukut tarkastettiin ja kaikille tehtiin ruumiintarkastus. Henkkarit tarkistettiin laitteella, joka myös kuvasi samalla. Turvakameroita on joka paikassa. Vessan seinät on koristeltu varo varkaita -kylteillä ja keep your belongings with you at all times -kehotuksilla. Vartijoita riittää sisälläkin, ja he näyttävät olevan työllistettyjä ainakin yhden takaa-ajotilanteen perusteella. Pienellä seurueellamme oni oikein hauskaa, ja ääni käheytyy nauramisesta ja huutamalla keskustelemisesta. Kuvia otettaisiin sitten seuraavalla kerralla, kun on meikki kohdillaan eikä vesisateen kihartamat hiukset. Kotiin on hauska taapertaa, on kymmenen astetta lämmintä ja kuulas yö.

Tänään on 18 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Istun sisällä ja kirjoitan. En valita, sillä Skype käy kuumana - nämä hetket lämmittävät enemmän ja kauemmin kuin tulinen tomaattikeitto tai auringonpaiste kasvoilla.

M.












2 kommenttia:

  1. hmm viimeinen kuva on kyllä mun suosikki :)

    VastaaPoista
  2. No mää vähän sitä varten sen otin. Tämä on nyt vähän tämmönen osittainen vessakuva -blogi :D

    VastaaPoista