Inner Peace

Kuka sen osaisi kertoa, kuinka saavuttaa sisäinen rauha? Saako silloin olla vailla mitään, voiko katua ja kuitenkin haluta? Kannattaako sitä edes oikeasti tavoitella, eikö olisi riittävän hyvä jos osaisi elää hetkessä ja nauttia pienistä asioista?

Meditaatiossa pyritään ylittämään oman, pienen mielen rajat saavuttaakseen mahdollisuuden tutustua johonkin suurempaan. Mutta kun jos omakin mieli tuntuu toisinaan niin suurelta ja usein löytää sopukoita, joita ei tunnista, ei tiedä niistä mitään ja hukkaa ajatuksia ja muistoja, niin kuinka voisi mitään enää yhtään suurempaa edes käsittää?

Kristilliseltä käsitykseltä sisäisen rauhan löytyminseen liittynee Jumalan läsnäolo ja Hänen tuoman tyytyväisyyden sisäistäminen. Olisiko sekin vain levottoman mielen pakokeino saada jonkinlaista selvyyttä tähän sekavaan maailmaan? Sekin olisi ulkopuolinen keino,  joten voisiko silloin sanoa itse saavuttaneensa sisäisen rauhan nimenomaan omaan ajatusmaailmaansa?

Suuria suunnitelmia, mahdottomilta tuntuvia haaveita ja valtavia ajatuksia joita ei voi lokeroida. Onnea pienistä iloista, puhtaista villasukista, lämpimästä vuoteesta ja hammasharjasta. Rakkauden tunteminen oikein värisyttävällä tavalla. Iloa, joka näkyy ja tuntuu kipuna poskilihaksissa. Raikuvaa naurua ja kanssamatkustajiakin kiinnostavia keskusteluja. Sitähän tämän elämän tuleekin olla. Kun vielä unohtaisi pömppömahan, finnit, märät sukat ja katkeilevat kynnet.

Sisäisen rauhan rikkoo huoli, jonka pitäisi antaa perspektiiviä.

M.