tiistai 14. toukokuuta 2013

Kristuksen monet kasvot


Lauantaina matkasin viimeistä kertaa Lontoon keskustaan. Viime hetken shoppailujen jälkeen pääsin aloittamaan kauan odottamani tutustumisen National Galleryn aarteisiin. Nettisivuilla oli luvattu ilmainen tunnin mittainen kierros, mutta se oli peruttu, joten otimme oppaaksi nauhurin ja kuulokkeet.


National Galleryn ensimmäiset teokset on saatettu yhteen ja kaikkien katsottavaksi 1800-luvun alkupuolella. Alusta lähtien oli selvää, että taiteen tuli olla myös rahvaan lähellä. Jo paikan, Trafalgar Squaren, ajateltiin viestivän, että ovet ovat avoinna kaikille;  galleriaan saattoivat rikkaat saapua kärrykyydillä, mutta matkaa ei ollut liiaksi köyhimpienkään jalan taittaa. Niinpä minäkin tohdin sinne läpytellä tennarit jalassa.


Kertojien rauhalliset, mutta niin kovin innostuneet äänet kyllä saivat omatkin silmäni loistamaan, kun tuijotin pää kenossa ja suu auki taideteoksia toisensa perään. Heti alkuunsa ymmärsin, että tässä voi kestää. Varhaiskeskiajan uskonnolliset maalaukset ja kaiverrukset tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Useimmista niistä kunnian saavat kuitenkin niiden omistajat, eivät tekijät, sillä signeeraus ei ollut vielä yleinen käytäntö. Näistä kuvista ovat ihmiset oppineet tärkeimmät tiedot uskonnosta ja maailman menosta. Ne ovat myös olleet lohduttajia ja kalliita aarteita, joita on suojeltu. Eritoten Jeesuksen kuvaaminen on ollut suosittua läpi taiteen historian. Hänen kasvonsa ovat myös täällä esillä satoina erilaisina versioina. Parrakkaana, tummahiuksisena, vaaleahiuksisena, vanhan ja väsyneen näköisenä tai nuorena ja kuulasihoisena. Parrattomana häntä alettiin kuvata vasta myöhemmin. Huomiota herätti eritoten Caravaggion The Supper at Emmaus (1601), jossa Jeesuksen illalliskumpannit eivät edes tunnista häntä sileäleukaisena. Joka kuvassa hänen silmiensä kuvaamiseen on kuitenkin käytetty aikaa ja vaivaa, taitoa ja tekniikkaa, jotta katseesta välittyisi  oikea tunnelma - se tunnelma, joka tuo lohtua ja rauhaa sadoille miljoonille vielä tänä päivänä ja jonka voi aistia katseen lempeydessä. Katsojan on itse päätettävä, kuinka hän katseen vastaan ottaa.

Keskiajan lopulla pyhimyskehä poistuu ja aiheet muuttuvat. Kuninkaita ja kuningattaria, alastomia naisia ja taruolentoja. Värejä ja ennen näkemättömiä tekniikoita. Muun muassa Rafaellon ja Michelangelon maalauksia tutkitaan ja tulkitaan yhä suurella mielenkiinnolla; tutkimusmenetelmät vain kehittyvät koko ajan. Röntgenkuvilla on esimerkiksi voitu todeta, kuinka Bronzino muutti An Allegory with Venus and Cupid -maalauksen yksityiskohtia useaan otteeseen. Maalausta on sanottu yhdeksi varhaisimmista eroottisista maalauksista. Ja kuinka Rembrandt eräässäkin omakuvassaan ei tyytynyt ensimmäiseen versioon hatustaan vaan muutti sen kokoa ja muotoa useampaan otteeseen ennen kuin tyytyi matalaan, punaiseen myssyyn. 1600-luvun muhkeat ja yltäkylläiset muotokuvat varakkaista merkkihenkilöistä ovat täynnä mystiikkaa ja merkityksiä.

Yhden kauniin hetken ikuistamiseen alettiin keskittyä 1800-luvulla. Impressionismin taitajat kuvasivat taidokkaasti varsinkin auringon nousua ja laskua. Turnerin, Monet’n ja Gainsborough’n hengentuotteet saavat minunkin mieleni tyyntymään ja sielun hyräilemään. Valon ja varjon  tunnelmallinen leikki hyväilee silmää ja pitää mielen avoimena vielä pitkään. Vaikka tiedostan koko ajan kirkkaana mielessäni, että ihailemme vain pienen, hyväosaisen yläluokan elämää suurimman kansanosan kärsiessä, nautin illuusiosta.

Lähes kolmen tunnin aikana ehdimme tutustua pintapuolisesti gallerian 40 kuuluisampaan teokseen ja joihinkin omaa henkilökohtaista mielenkiintoa herättäneisiin maalauksiin ja taiteilijoihin. Piti silti joutua, ja paljon jäi vielä näkemättä. Kiitoksia Sonjalle seurasta.

Kiitoksia seurasta myös muille. Läksiäiset sujuivat hurjan hauskasti. Suomihan se sitten voitti sen jääkiekkopeliottelunkin. Eipä sillä, minulla oli pelin kestäessä kovasti keskusteltavaa erään ranskattaren kanssa kulttuurien vaihdosta. Loppuillasta tanssin kuin viimeistä päivää ja tein tuttavuuksia - yhden päivän, illan ja yön kestäneitä.

M.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti