Tämän blogin aloittaminen on oikeastaan jo sinällään saapuminen. Saapuminen uuteen aikaan, joka mahdollistaa ajatuksieni jakamisen kaikille. Ketä sitten kiinnostaa, kysyn itseltäni. Ehkä niitä, jotka jaksavat kuunnella höpötyksiäni livenäkin. Ehkä myös niitä, joiden en ole tiennyt koskaan jaksavan kuunnella, mutta jospa omaan tahtiin lukeminen saattaisi kiinnostaa.
Entäpä mitä minä kirjoittaisin? Tapahtuuko minulle sellaisia asioita, joita kannattaa painaa mieleen ja jakaa muille. Jakaa ajatukseni ympärillä tapahtuvista asioista. Olen jokseenkin ennakkoluuloinen ja ennalta tuomitseva, varoitan. Ehkä tämän blogin avulla ajattelutapani muuttuu, joudunhan nyt kertomaan ajatukseni vielä julkisestikin, ehkä siis ajatukset suodattuvat paremmin ajan myötä.
Joka tapauksessa tämä blogi tulee, nimensä mukaisesti, olemaan avoimia kirjeitä täältä, kuningattaren saarelta. Tähän ajattelin pitää päiväkirjaa, miltä tämä maa näyttää minun silmin. Luin juuri ihanan novellikokoelman Virginia Woolfilta, kiitos Elinan. Novellit ovat kirjoitettu ympäri Lontoota ja oli ihana lukea, kuinka kirjailijan ajatus matkasi pienistä yksityiskohdista elämää. Tuli olo, että nämä paikat on nähtävä vain, jotta voisin tuntea kirjailijan ajatukset päässäni. Mitään näin ylevää en odota omien tuherrusten jäljiltä, mutta jospa nyt joku keksisi matkustaa Lontooseen tai ihan minne vain omien kotikulmien ulkopuolelle katsomaan maailmaa. Jospa tartuttaisin matkakuumeen teihin kaikkiin! Ainakin odotan teitä tänne.
Emmin blogin kirjoittamista. Pohdin, miten kirjoittaa. Hymiöitä en halunnut käyttää, juttelin tästä Tuomaksen kanssa, kuinka ne köyhdyttävät sanavarastoa ja kirjallista ilmaisua. Ja sitten vielä Elinalta saamassa The Guardianin viikkoliitteessäkin puhuttiin samasta asiata. Kuinka niitä käyttää vaikka ei oikeasti ehkä tunnekkaan niin. En aio käyttää niitä. Ellei tilanne ehdottomasti vaadi :D
Ajattelin kirjoittaa vähintään kerran viikossa. Siinä ehtii hyvin kerätä aiheita. Samoin ette tylsisty. Kirjoitattehan kommentteja, olisi mukavaa tietää mitä ajatuksia heräsi.
On se mukavaa katsoa TV:tä ilman häiritseviä tekstejä. Dowton Abbey, kuinka jännittävää. Elina ja Auli, häät on tiedossa! Niin ja Reeta ja Virps, Mr. Barnaby on muuttunut eri mieheksi, samoin sen vaimo on eri. En ala. Ei ole täällä Aamutv:tä...
Portaita on paljon. Ja cuboard under the strairs! Mutta siellä on johtoja, ei poikaa, jolla on arpi. Vähän petyin kyllä siinä. Minulla on junarata makuuhuoneessa, mutten ole leikkinyt sillä. Tänään tein ensimmäisen satsin leipää kaasu-uunilla. Olihan jännää! Onnistui. Yritimme tehdä myös junakakkua, mutta silikoonimuotit vihaa taikinaa. Täällä soi jatkuvasti hälytyspillit ja metron ääni kuuluu tänne kolmanteen kerrokseen asti, big city life.
Nyt kun YO-kokeet on ohi, alan lukemaan jotain ihan muuta, jotain mitä tarvitsen kovasti saadakseni aivoni palautettua takaisin normaaliin: Fifty Shades of Grey.
'Till the next one. M
